Piti ostaa jogurttia niin ostinkin piimää. Kielimuuri.
Rakkauteni Forensic crime fiction -kurssiin sammui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Me keskitytään eniten tv-sarjoihin joissa tutkitaan ruumiita. Ja ensi kerraksi pitää lukea reilu viiden sivun artikkeli jossa selitetään sama asia kymmeneen kertaan: miten ruumista tukimalla saadaan vaihe vaiheelta selville kuolintapa ja murhaaja. Siis oikeesti, toi teksti on niin akateemista paskanjauhantaa jostain niin mitättömästä aiheesta, että se saa mut tuntemaan itseni sieluttomaksi idiootiksi kun perehdyn johonkin noin turhanpäiväisen merkityksettömään asiaan joka ei edes kiinnosta mua pätkääkään. Joka kappaleessa on lähes sama sisältö, mutta se on kerrottu aina eri tavalla, eri esimerkkejä käyttäen, niin turhaa! Hemmetin nörtit!!!
Noin, kiitos, oli ihanaa päästää tämä ulos. Jatkan lukemista.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
lauantai 26. helmikuuta 2011
A Terror Háza - The House of Terror
Tutustuin Unkarin karuun lähihistoriaan yllämainitussa museossa. Kyseisen rakennus oli ensin natsipuoleen päämaja, sen jälkeen kommunistien ja lopulta salaisen poliisin toimisto.
Museona se oli todella hyvin toteutettu, painostavaa tunnelmaa luovaa taustamusiikkia myöten. Näyttely alkoi toisesta kerroksesta päättyen kellariin, kunnostettuihin vankityrmiin ja teloitushuoneeseen.
Menin sanattomaksi.
Huomenna taidan tsekata Roomalaiskaupungin rauniot tai jotain muuta helpommin sulatettavaa historiaa.
Museona se oli todella hyvin toteutettu, painostavaa tunnelmaa luovaa taustamusiikkia myöten. Näyttely alkoi toisesta kerroksesta päättyen kellariin, kunnostettuihin vankityrmiin ja teloitushuoneeseen.
Menin sanattomaksi.
Huomenna taidan tsekata Roomalaiskaupungin rauniot tai jotain muuta helpommin sulatettavaa historiaa.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Posti
Perun kaikki pahat ajatukseni Unkarin postilaitoksesta. Olen nimittäin pitänyt sitä suurena vihollisenani nämä kaikki neljä viikkoa. Siellä saa aina jonottaa, mikäli pääsee niin pitkälle, että selvittää kaikenmaailman salakirjoituksia löytääkseen oikealle luukulle. Hikoilee ihan tolkuttomasti jonossa ja valmistautuu elekielisessioon, kun virkailijan kanssa ei varmasti löydy yhteistä kieltä. Ja olenko sittenkään oikeassa jonossa?
Ensimmäisellä postikäynnillä törmäsin vain unkarinkielisiin kyltteihin jotka näyttivät silmissäni ihmeelliseltä siansaksalta, ei toivoakaan, postissa nimittäin hoidetaan puolenmaailman asiat, en yhtään ihmettelisi vaikka siellä suoritettaisiin avioliittoon vihkimisiäkin. Lähdin siis pois.
Toisen kerran menin ison kauppakeskuksen postiin ajatellen, että siellä oltaisiin totuttu turisteihin. No tekstien lisäksi siellä oli kuvia: kuva kirjekuoresta ja kuva laskusta ja unkarinkieliset sanat niiden vieressä. Olin siis jo askeleen pidemmällä. Menin ottamaan vuoronumeron (noin viidenkymmenen silmäparin katsoessa epävarmaa haparointiani). Vuoronumeroita oli noin kymmentä eri laatua, selitykset unkariksi. Selvittelin salakirjoitusta kaikkien olemassaolevien vihjeiden perusteella ja sain valittua oikealta tuntuneen vuoronumeron. Noin vartin odottamisen jälkeen menin hikoilemaan luukulle. Virkailija puhui noin kolme sanaa englantia ja minä noin kaksi sanaa unkaria, sain kuitenkin kirjeet matkaan ja laskun maksettua. Tunsin itseni voittajaksi, suorastaan sosiaalisen kanssakäymisen ihmelapseksi ja matikkaneroksi!
Tästä kokemuksesta vahvistuneena päätin uskaltautua postiin lähettämään hieman kookkaamman paketin. Menin jälleen uuteen postiin. Se oli melko pieni, neljä palvelupistettä, ei unkarinkielisiä kylttejä, pelkkiä kuvia. Olin silti epävarma, sillä minulla oli erityisen haastava tehtävä: paketin lähettäminen. Kysyin muutamalta muulta asiakkaalta, eivät puhuneet englantia. Oli pakko luottaa omaan tulkintaan. Ja mitä vielä, sain englanninkielistä palvelua! Ja pakettikin on kuulemma jo saapunut vastaanottajalle.
Eilen kävin maksamassa kaasulaskun ja virkailija ihastui hiuksiini. Ymmärrän mikä on unkariksi "vitun hyvä" ja tämä auttoi tilanteen tulkitsemista.
Nykyään olen siis hyvissä väleissä Unkarin postin kanssa.
Ensimmäisellä postikäynnillä törmäsin vain unkarinkielisiin kyltteihin jotka näyttivät silmissäni ihmeelliseltä siansaksalta, ei toivoakaan, postissa nimittäin hoidetaan puolenmaailman asiat, en yhtään ihmettelisi vaikka siellä suoritettaisiin avioliittoon vihkimisiäkin. Lähdin siis pois.
Toisen kerran menin ison kauppakeskuksen postiin ajatellen, että siellä oltaisiin totuttu turisteihin. No tekstien lisäksi siellä oli kuvia: kuva kirjekuoresta ja kuva laskusta ja unkarinkieliset sanat niiden vieressä. Olin siis jo askeleen pidemmällä. Menin ottamaan vuoronumeron (noin viidenkymmenen silmäparin katsoessa epävarmaa haparointiani). Vuoronumeroita oli noin kymmentä eri laatua, selitykset unkariksi. Selvittelin salakirjoitusta kaikkien olemassaolevien vihjeiden perusteella ja sain valittua oikealta tuntuneen vuoronumeron. Noin vartin odottamisen jälkeen menin hikoilemaan luukulle. Virkailija puhui noin kolme sanaa englantia ja minä noin kaksi sanaa unkaria, sain kuitenkin kirjeet matkaan ja laskun maksettua. Tunsin itseni voittajaksi, suorastaan sosiaalisen kanssakäymisen ihmelapseksi ja matikkaneroksi!
Tästä kokemuksesta vahvistuneena päätin uskaltautua postiin lähettämään hieman kookkaamman paketin. Menin jälleen uuteen postiin. Se oli melko pieni, neljä palvelupistettä, ei unkarinkielisiä kylttejä, pelkkiä kuvia. Olin silti epävarma, sillä minulla oli erityisen haastava tehtävä: paketin lähettäminen. Kysyin muutamalta muulta asiakkaalta, eivät puhuneet englantia. Oli pakko luottaa omaan tulkintaan. Ja mitä vielä, sain englanninkielistä palvelua! Ja pakettikin on kuulemma jo saapunut vastaanottajalle.
Eilen kävin maksamassa kaasulaskun ja virkailija ihastui hiuksiini. Ymmärrän mikä on unkariksi "vitun hyvä" ja tämä auttoi tilanteen tulkitsemista.
Nykyään olen siis hyvissä väleissä Unkarin postin kanssa.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Voi elämä
Mulla ei oo mitään, ei alkeellisimpiakaan arkirutiineja tai rytmiä elämässä. Tänään heräsin ensin puoli yhdeksältä maksamaa vuokran (käteisellä) vuokranantajalle. Sen jälkeen nukuin puoli kolmeen. Koska oli kauheesti univelkaa. Ja eilen meni taas myöhään.
Vielä kuukasi sitten heräsin aamuisin seitsemän tai kahdeksan aikaan viitenä päivänä viikossa, lähteäkseni töihin ja kouluun, ollakseni siellä neljä tai kuusi tuntia. Heräsin viikonloppuisinkin säädylliseen aikaan. Treenit kaksi kertaa viikossa, ulkona (oluella tms.) kävin korkeintaan kerran viikossa (Apua! Miten mä oon kestäny!) Söin lounasta joka päivä suurinpiirtein samaan aikaan. Olin myös aika lailla naimisissa näin rutiinien kanssa.
Jo nyt tuo elämä kuulostaa niin kaukaiselta...!
Menen nukkumaan milloin sattuu ja herään milloin sattuu. Käyn koulussa kolmena päivänä viikossa, ensin aamupäivällä ja sitten iltapäivällä tai illalla. Käyn yökerhossa tanssimassa 2 kertaa viikossa, en silti juo juurikaan alkoholia, tämän lisäksi koko ajan on jotain muuta sosiaalista. Bileitä voi olla minä viikonpäivänä tahansa. Unirytmini on kaoottinen, rahankäyttöni ei ole minkäänlaisessa kontrollissa. Syön kerran päivässä jotain jossain. Yleensä kyllä kokkaan kotona, mutta olen syönyt pastaa enemmän kuin kuluneena vuotena yhteensä. Liikuntaharrastukset ovat sentään vähän rytmittämässä arkea ja pitämässä päätä kasassa. Taekwondoa kerran tai kaksi viikossa ja capoeiraa keskiviikkoisin.
Mutta tämä on hyvä näin.
"Jokkainen pellaa niillä korteilla mitkä luoja on suonu."
Vielä kuukasi sitten heräsin aamuisin seitsemän tai kahdeksan aikaan viitenä päivänä viikossa, lähteäkseni töihin ja kouluun, ollakseni siellä neljä tai kuusi tuntia. Heräsin viikonloppuisinkin säädylliseen aikaan. Treenit kaksi kertaa viikossa, ulkona (oluella tms.) kävin korkeintaan kerran viikossa (Apua! Miten mä oon kestäny!) Söin lounasta joka päivä suurinpiirtein samaan aikaan. Olin myös aika lailla naimisissa näin rutiinien kanssa.
Jo nyt tuo elämä kuulostaa niin kaukaiselta...!
Menen nukkumaan milloin sattuu ja herään milloin sattuu. Käyn koulussa kolmena päivänä viikossa, ensin aamupäivällä ja sitten iltapäivällä tai illalla. Käyn yökerhossa tanssimassa 2 kertaa viikossa, en silti juo juurikaan alkoholia, tämän lisäksi koko ajan on jotain muuta sosiaalista. Bileitä voi olla minä viikonpäivänä tahansa. Unirytmini on kaoottinen, rahankäyttöni ei ole minkäänlaisessa kontrollissa. Syön kerran päivässä jotain jossain. Yleensä kyllä kokkaan kotona, mutta olen syönyt pastaa enemmän kuin kuluneena vuotena yhteensä. Liikuntaharrastukset ovat sentään vähän rytmittämässä arkea ja pitämässä päätä kasassa. Taekwondoa kerran tai kaksi viikossa ja capoeiraa keskiviikkoisin.
Mutta tämä on hyvä näin.
"Jokkainen pellaa niillä korteilla mitkä luoja on suonu."
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Nykytanssia ja designia (totta, tää kuulostaa jotenkin pahalta)
Olen ollut suomalaisessa seurassa puhumassa suomalaisesta seurasta, suomalaisista parisuhteista ja suomalaisesta luonteenlaadusta.
Samassa seurassa olen kokenut nykytanssiesityksen Revolution jota en osaa kuvailla. Mutta äärettömän hyvä se oli. Sopivasti aggressiivinen ja kaunis, välillä tanssijat juoksivat yleisöön huutamaan ja yksi lähti kiipeämään nousevassa katsomossa ihmisten yli.
Tänään kävin WAMPissa, eli design-messuilla. Siellä oli ihmisystävälliset hinnat ja upeita oivalluksia. Ostin kaulakorun jossa mustassa ketjussa roikkuu kellastunut pelikortti 60-luvulta, siinä on kuva pin up -henkisestä merirosvonaisesta. Täydellinen kaulakoru siis.
Olen myös käynyt pari keskustelua suomalaisesta kateudesta ja elitismistä. Suomessa kaikesta tulee niin helposti elitististä. Ja sanalla design on todella elitistinen kaiku. En tykkää.
Samassa seurassa olen kokenut nykytanssiesityksen Revolution jota en osaa kuvailla. Mutta äärettömän hyvä se oli. Sopivasti aggressiivinen ja kaunis, välillä tanssijat juoksivat yleisöön huutamaan ja yksi lähti kiipeämään nousevassa katsomossa ihmisten yli.
Tänään kävin WAMPissa, eli design-messuilla. Siellä oli ihmisystävälliset hinnat ja upeita oivalluksia. Ostin kaulakorun jossa mustassa ketjussa roikkuu kellastunut pelikortti 60-luvulta, siinä on kuva pin up -henkisestä merirosvonaisesta. Täydellinen kaulakoru siis.
Olen myös käynyt pari keskustelua suomalaisesta kateudesta ja elitismistä. Suomessa kaikesta tulee niin helposti elitististä. Ja sanalla design on todella elitistinen kaiku. En tykkää.
Kielikukkasia osa II
Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että sana ravintola muodostuu sanasta ravinto ja päätteestä la.
Ja että sairasloma on kirjaimellisesti sairas loma.
Ja että sairasloma on kirjaimellisesti sairas loma.
lauantai 19. helmikuuta 2011
Forensic Crime Fiction
Tämän kurssin todellinen sisältö kirkastui mulle vasta ekalla luennolla. Ensireaktioni oli, että miltä helv* mä täällä teen?
Kymmenen minuutin kuluttua olin jo aivan rakastunut aiheeseen!
Kurssin opettaja on niin epä-inhimillisen innostunut aiheesta ja suhtautuu siihen hyvin analyyttisesti, sellainen pikkupoikamaisen innostunut tutkija-tyyppi, että häntä kuunnellessa ajautuu itsekin aivan toisiin maailmoihin.
En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut rikoskirjallisuudesta saati rikossarjoista, enhän edes katso televisiota. Mutta niiden viehätystä ja joissain tapauksissa juonikuvioiden nokkeluutta ja jännitystä ei voi vähätellä. Ja nehän vetoavat ihmisessä ihan perus turvallisuushakuisuuteen.
Kymmenen minuutin kuluttua olin jo aivan rakastunut aiheeseen!
Kurssin opettaja on niin epä-inhimillisen innostunut aiheesta ja suhtautuu siihen hyvin analyyttisesti, sellainen pikkupoikamaisen innostunut tutkija-tyyppi, että häntä kuunnellessa ajautuu itsekin aivan toisiin maailmoihin.
En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut rikoskirjallisuudesta saati rikossarjoista, enhän edes katso televisiota. Mutta niiden viehätystä ja joissain tapauksissa juonikuvioiden nokkeluutta ja jännitystä ei voi vähätellä. Ja nehän vetoavat ihmisessä ihan perus turvallisuushakuisuuteen.
?
Mitä pitäisi ajatella itsestään silloin kun saa pärstänsä tyhjänpäiväiselle bilekuvasivustolle ja vieläpä huonoimmissa bileissä missä on koskaan ollut?
Mitä pitäisi ajatella itsestään silloin kun saa kahden päivän krapulan pelkästä valvomisesta ja tanssimisesta?
Mitä pitäisi ajatella itsestään silloin kun saa kahden päivän krapulan pelkästä valvomisesta ja tanssimisesta?
torstai 17. helmikuuta 2011
Én finn vagyok
Eilen oli taas Erasmus -bileet, paljon ihmisläheisemmässä yökerhossa kuin viime lauantaina. Kun olimme lähdössä kotiin narikan luona palloili kaksi hämmästynyttä unkarilaista. "Eikö teistä kukaan puhu unkaria? Tää paikkahan on täynnä ulkomaalaisia?" Itselle kun kaikki täällä on ulkomaalaisia, unkarilaisetkin, oli tämä jotenkin hauska välähdys todellisuudesta. Mä oon ulkomaalainen. Jotenkin ulkona tai ulkoa.
Oon jo tämän kolmen viikon täälläoloni aikana käynyt läpi niin isoja tunteita ja ajatuksia elämästä, maailmasta, itsestäni, köyhyydestä, rakkaudesta ja ties mistä, että mä taidan olla aika viisas tyyppi sitten reilun kolmen kuukauden kuluttua.
Aluksi kuulin kyllästymiseen asti ihailevia "Ooh, Suomesta" -kommentteja. Mutta kun yritän elää normaalia arkea täällä, tunnen itseni välillä vaan yhdeksi ulkomaalaiseksi joka ei osaa paikallista kieltä. Onneksi eilen alkoi unkarin opiskelu, ja se vasta kokemus olikin.
Elämästäni haihtui reilut 15 vuotta jäljettömiin ja olin taas ala-asteen ekalla luokalla, opettelemassa aakkosia ja toistamassa ääneen opettajan lausumia yksinkertaisia sanoja ja lauseita. Saimme nipun papereita joissa unkarinkielisten sanojen merkitykset oli ilmaistu kuvina, hihittelin jatkuvasti vierustoverini kanssa kun se tilanne oli niin absurdi. Yhdistettynä siihen, että me ei ihan oikeesti oltais ymmärretty niitä sanoja ilman niitä havainnollistavia kuvia, eikä opettaja osaa englantia joten tunsin itseni yhtäkkiä todella pieneksi.
Oon jo tämän kolmen viikon täälläoloni aikana käynyt läpi niin isoja tunteita ja ajatuksia elämästä, maailmasta, itsestäni, köyhyydestä, rakkaudesta ja ties mistä, että mä taidan olla aika viisas tyyppi sitten reilun kolmen kuukauden kuluttua.
Aluksi kuulin kyllästymiseen asti ihailevia "Ooh, Suomesta" -kommentteja. Mutta kun yritän elää normaalia arkea täällä, tunnen itseni välillä vaan yhdeksi ulkomaalaiseksi joka ei osaa paikallista kieltä. Onneksi eilen alkoi unkarin opiskelu, ja se vasta kokemus olikin.
Elämästäni haihtui reilut 15 vuotta jäljettömiin ja olin taas ala-asteen ekalla luokalla, opettelemassa aakkosia ja toistamassa ääneen opettajan lausumia yksinkertaisia sanoja ja lauseita. Saimme nipun papereita joissa unkarinkielisten sanojen merkitykset oli ilmaistu kuvina, hihittelin jatkuvasti vierustoverini kanssa kun se tilanne oli niin absurdi. Yhdistettynä siihen, että me ei ihan oikeesti oltais ymmärretty niitä sanoja ilman niitä havainnollistavia kuvia, eikä opettaja osaa englantia joten tunsin itseni yhtäkkiä todella pieneksi.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Koti, kotona, kotoisa
Kotiin tuleminen alkaa jo tuntua kotiin tulemiselta. Kaasuhellan sytyttäminen ja lämmityksen päälle kytkeminen tuntuvat siltä kuin olisi tehnyt niitä aina. Lukujärjestys alkaa hahmottua ja kalenteri täyttyä bileistä.
Itseasiassa mua vähän pelottaa jo valmiiks ajatus sopeutumisesta takaisin Suomeen. Mun sisäinen hedonisti saa loistaa täällä täydessä mitassaan. Aamukahvina espressoa, ei töitä koulun jälkeen, upeat maisemat, halpaa olutta, paljon bileitä, uniikin kokemuksen tuntu jokaisessa päivässä ja jokaisessa ihmisessä.
Mutta jottei tämä tuntuisi liian hyvältä, tiedän kertoa, että en suosittelisi ulkomaille muuttoa minään ykkösparisuhdevinkkinä.
Ja kun täällä on kylmä, vaikka ei olisi paljoa pakkasta, niin täällä on kylmä todella inhottavalla tavalla: se paskiainen luikertelee luihin ja ytimiin vaikka napinreiästä.
Itseasiassa mua vähän pelottaa jo valmiiks ajatus sopeutumisesta takaisin Suomeen. Mun sisäinen hedonisti saa loistaa täällä täydessä mitassaan. Aamukahvina espressoa, ei töitä koulun jälkeen, upeat maisemat, halpaa olutta, paljon bileitä, uniikin kokemuksen tuntu jokaisessa päivässä ja jokaisessa ihmisessä.
Mutta jottei tämä tuntuisi liian hyvältä, tiedän kertoa, että en suosittelisi ulkomaille muuttoa minään ykkösparisuhdevinkkinä.
Ja kun täällä on kylmä, vaikka ei olisi paljoa pakkasta, niin täällä on kylmä todella inhottavalla tavalla: se paskiainen luikertelee luihin ja ytimiin vaikka napinreiästä.
Oon aika nörtti Erasmus -opiskelijaksi
Koulu on vihdoin alkanut tuntua vähän koululta. Ekalla viikolla mulla piti on neljä luentoa joista peruttiin puolet. Tämä viikko on alkanut vähän paremmalla menestyksellä.
Brittikirjallisuuden kurssilla mennään 1600-luvun näytelmissä ja esiintymistaidon kurssi vaikuttaa todella hyvältä valinnalta. Idän ja lännen kohtaamista käsittelevä kurssi on lennokas, hauska ja siinä sivussa vähän yleissivistävältäkin. Lisäksi tulen opiskelemaan rikoskirjallisuutta, projektijohtamista ja pitämään esitelmän konferenssissa. Aion myös osallistua Unkarin kulttuurikurssin aktiviteetteihin vaikka en kurssia suoritakaan: siellä opetellaan mm. kansantansseja.
Unkarin kielen opiskelu alkaa huomenna. Aluksi en valinnut tätä kurssia ollenkaan, mutta jo muutaman päivän täällä asumisen jälkeen totesin, että se on vähän niinkun pakko ellei halua tuntea itseään hylkiömaahanmuuttajairtolaiseksi joka kieltäytyy sopeutumasta uuteen kulttuuriin. Tiedättekös, maahanmuuttovirastossa ei ole juurikaan englannintaitoisia työntekijöitä. Ja postiin, jossa maksetaan laskut ja lähetetään rakkauskirjeitä poikaystävälle, en ole vielä uskaltanut mennä yksin. Enkä yhtään pane pahakseni osata vähän unkaria ja leveillä sillä CV:ssä.
Osa kursseista on Erasmus-kursseja ja osa on yhteiskursseja unkarilaisten Englanninopiskelijoiden kanssa. Kaksi asiaa jotka mulla oli kirkkaasti tiedossa ennenkuin lähdin vaihtoon: vaihtarit on yleensä tyytymättömiä siihen etteivät tutustuneet paikallisiin ja kurssivalinnat on aina menneet uusiksi paikan päällä. Mun vaihtokoulua ei voisi näistä moittia.
Ensi viikolla alkaa koulun järjestämät Capoeira -tunnit. Meen sinne puolalaisen vaihatarin kanssa ja vähän jännittää puhutaanko siellä(kin) vaan unkaria.
Brittikirjallisuuden kurssilla mennään 1600-luvun näytelmissä ja esiintymistaidon kurssi vaikuttaa todella hyvältä valinnalta. Idän ja lännen kohtaamista käsittelevä kurssi on lennokas, hauska ja siinä sivussa vähän yleissivistävältäkin. Lisäksi tulen opiskelemaan rikoskirjallisuutta, projektijohtamista ja pitämään esitelmän konferenssissa. Aion myös osallistua Unkarin kulttuurikurssin aktiviteetteihin vaikka en kurssia suoritakaan: siellä opetellaan mm. kansantansseja.
Unkarin kielen opiskelu alkaa huomenna. Aluksi en valinnut tätä kurssia ollenkaan, mutta jo muutaman päivän täällä asumisen jälkeen totesin, että se on vähän niinkun pakko ellei halua tuntea itseään hylkiömaahanmuuttajairtolaiseksi joka kieltäytyy sopeutumasta uuteen kulttuuriin. Tiedättekös, maahanmuuttovirastossa ei ole juurikaan englannintaitoisia työntekijöitä. Ja postiin, jossa maksetaan laskut ja lähetetään rakkauskirjeitä poikaystävälle, en ole vielä uskaltanut mennä yksin. Enkä yhtään pane pahakseni osata vähän unkaria ja leveillä sillä CV:ssä.
Osa kursseista on Erasmus-kursseja ja osa on yhteiskursseja unkarilaisten Englanninopiskelijoiden kanssa. Kaksi asiaa jotka mulla oli kirkkaasti tiedossa ennenkuin lähdin vaihtoon: vaihtarit on yleensä tyytymättömiä siihen etteivät tutustuneet paikallisiin ja kurssivalinnat on aina menneet uusiksi paikan päällä. Mun vaihtokoulua ei voisi näistä moittia.
Ensi viikolla alkaa koulun järjestämät Capoeira -tunnit. Meen sinne puolalaisen vaihatarin kanssa ja vähän jännittää puhutaanko siellä(kin) vaan unkaria.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Discoinferno
Elämäni ensimmäiset Erasmus-bileet (Jos ei lasketa oman koulun tutustumisbileitä) olivat samalla elämäni paskimmat bileet. DJ sabotoi fiilistä soittamalla pelkkiä remixejä ellei jopa remixien remixejä (kuvittele diskoversio Nirvanan tai Red Hot Chili Peppersin biiseistä...) Yleistunnelma oli hämmentävä, jotenkin vaivaantunut vaikka tanssilattia olikin koko ajan täynnä. Kaksi mehiläiseksi pukeutunutta miestä juotti ihmisille vodkaa pullonsuusta...
Yöbussia odotellessani juttelin ranskalaisen miehen kanssa.
"Ai säkin oot Erasmus -opiskelija, olitko sä kans noissa bileissä Mappa Clubilla?"
"Joo, olin."
"Ne oli ihan perseestä."
"Just ton mä halusinkin kuulla!"
Yöbussia odotellessani juttelin ranskalaisen miehen kanssa.
"Ai säkin oot Erasmus -opiskelija, olitko sä kans noissa bileissä Mappa Clubilla?"
"Joo, olin."
"Ne oli ihan perseestä."
"Just ton mä halusinkin kuulla!"
perjantai 11. helmikuuta 2011
Erasmus-elämä on käynnistetty
Ensimmäinen viikko tuntui siltä, että tänne ollaan todellakin tultu vain opiskelemaan. Mutta eilen tavattiin noin tusina innokasta tuutoria, leikittiin nimileikkejä ja fiilisteltiin mitä kaikkea nähtävää olisi Budapestin ulkopuolella (mm. Pálinka -festarit). Facebookissa mainostetaan bileitä bileiden perään...huh, tästä tulee raskas -kevät.
Bileistä on pakko mainita, että pidän meidän koulun vaihtareista erittäin paljon siinä suhteessa, että suurin osa tykkää kyllä bilettää, mutta ei juoda itseään humalaan. Erasmus-elämän yleisin stereotypia kun on se, että ollaan hirveissä perskänneissä ja yrjöillään kaupungin pinnallisimmissa tai muuten vaan kamalimmissa yökerhoissa.
Ensi viikolla saadaan infoa koulun järjestämistä liikuntamahdollisuuksista. Kuulemma mm. capoeiraa ja joogaa!
Bileistä on pakko mainita, että pidän meidän koulun vaihtareista erittäin paljon siinä suhteessa, että suurin osa tykkää kyllä bilettää, mutta ei juoda itseään humalaan. Erasmus-elämän yleisin stereotypia kun on se, että ollaan hirveissä perskänneissä ja yrjöillään kaupungin pinnallisimmissa tai muuten vaan kamalimmissa yökerhoissa.
Ensi viikolla saadaan infoa koulun järjestämistä liikuntamahdollisuuksista. Kuulemma mm. capoeiraa ja joogaa!
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Kenkiä ja kulttuuria
Tänään kävin elämää hienommassa second hand -kaupassa jossa sydämeni takertui hieman liian pienikokoisten, mutta sitäkin vihreämpien maihareiden varsiin. Lopullisesti sydämeni murskattiin Dr.Martensilla jossa vaaleanpunaiset, valkoisella pitsillä osittain päällystetyt alennusmaiharit kertoivat samaa surullista tarinaa: minun norsunjalkaani eivät maailman cooleimmat maiharit mahdu. Piste.
Eilen aloitin Budapestin museotarjontaan tutustumisen. Kohteenani oli nykytaidetta museoiva Ludwig Múzeum. Taiwan Calling -näyttely söi kaksi tuntia ajastani ja jätti jäljen sieluuni. Kävin katsomassa myös kokoelmia, joista mieleeni jäivät vain keskitysleirileegot.
Lähiaikoina pitäisi käydä hankkimassa oleskelulupa. Toisinsanoen hankkia hillitön määrä ihan ihme dokumentteja ja todisteita ja viedä ne paikkaan x. Unkarissa ei nimittäin olla vielä huomattu sitä, että EU -kansalaiset saavat oleskella toisissa EU-maissa 90 päivää ilman oleskelulupaa. Tekisi mieleni mennä kouluun pätemään tästä asiasta, mutta maassa maan tavalla, kuten sanotaan. Jos täällä halutaan tehdä kaikesta mahdollisimman vaikeaa niin tehdään sitten. Olen itsekin aika hyvä siinä.
Eilen aloitin Budapestin museotarjontaan tutustumisen. Kohteenani oli nykytaidetta museoiva Ludwig Múzeum. Taiwan Calling -näyttely söi kaksi tuntia ajastani ja jätti jäljen sieluuni. Kävin katsomassa myös kokoelmia, joista mieleeni jäivät vain keskitysleirileegot.
Lähiaikoina pitäisi käydä hankkimassa oleskelulupa. Toisinsanoen hankkia hillitön määrä ihan ihme dokumentteja ja todisteita ja viedä ne paikkaan x. Unkarissa ei nimittäin olla vielä huomattu sitä, että EU -kansalaiset saavat oleskella toisissa EU-maissa 90 päivää ilman oleskelulupaa. Tekisi mieleni mennä kouluun pätemään tästä asiasta, mutta maassa maan tavalla, kuten sanotaan. Jos täällä halutaan tehdä kaikesta mahdollisimman vaikeaa niin tehdään sitten. Olen itsekin aika hyvä siinä.
maanantai 7. helmikuuta 2011
+ 10°C
Saatiin pieni kevät tähän helmikuun alkuun. Päivällä voi olla ilman takkia ulkona -mun aivot ei käsitä tätä.
Olin ekalla luennolla koulussa -brittiläistä kirjallisuutta 1600 -luvulta. Koulu on vähän ahdistava, sellainen oikea koulu. Iso ja hengetön, käytävät tulvivat opiskelijoita. Siellä meinaa Humakiin tottunut saada paniikkikohtauksen.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Kielikukkasia
Kun keskustelee unkarilaisessa baarissa eräästä lapsuusajan rakkaasta pehmolelusta jonka nimi oli Anni-Apina, viereisessä pöydässä ihmetellään miksi puheessa viitataan äidin genitaaleihin.
Been there, done that.
Been there, done that.
Kotoutuminen suoritettu
Koko ensimmäisen viikon luulin olevani tämän kaupungin ainoa asukas, joka näyttää sirkuseläimeltä. Mutta viime päivinä olen nähnyt jo ainakin kolmet rastat, kolme lävistystä, kaksi tatuoitua ihmistä, kahdet shokkivärjätyt hiukset, yhdet maiharit ja Greenpeacen feissareita.
Tänään kävin ensimmäisissä Taekwondo treeneissä -unkariksi. Hassua, miten aivot eivät suostuneet myöntämään, etteivät ymmärrä opettajan puheesta mitään. Sitä kuunteli niinkuin ymmärtäisikin jotain, mutta tulkitsi puhetta aivan uudella tavalla: äänensävyjä, kehonkieltä, yksittäisiä sanoja joita melkein ymmärsi... Olin välillä osaamiseni ja jaksamiseni äärirajoilla, eli toisinsanoen: oli hemmetin hyvät treenit!
Eilen Stiina houkutteli mut taas baariin. Pienen pöydän ympärille pakkautui kaikenmaailman unkarilaista ravintolanomistajaa ja tanskalaista turistia. Suomalainen umpimielisyys ja kuppikuntaisuus haihtuivat ihanasti ilmaan tämän kaupungin esitellessä minulle parhaita puoliaan. Ja kävinpä keskusteluja mahdollisesta työharjoittelupaikastakin.
Tänään kävin ensimmäisissä Taekwondo treeneissä -unkariksi. Hassua, miten aivot eivät suostuneet myöntämään, etteivät ymmärrä opettajan puheesta mitään. Sitä kuunteli niinkuin ymmärtäisikin jotain, mutta tulkitsi puhetta aivan uudella tavalla: äänensävyjä, kehonkieltä, yksittäisiä sanoja joita melkein ymmärsi... Olin välillä osaamiseni ja jaksamiseni äärirajoilla, eli toisinsanoen: oli hemmetin hyvät treenit!
Eilen Stiina houkutteli mut taas baariin. Pienen pöydän ympärille pakkautui kaikenmaailman unkarilaista ravintolanomistajaa ja tanskalaista turistia. Suomalainen umpimielisyys ja kuppikuntaisuus haihtuivat ihanasti ilmaan tämän kaupungin esitellessä minulle parhaita puoliaan. Ja kävinpä keskusteluja mahdollisesta työharjoittelupaikastakin.
torstai 3. helmikuuta 2011
Paikallista käsityötä
Opiskelijakortti, julkisen liikenteen kuukausilippu ja kirjastokortti. En vaan pääse yli siitä, että nää on paperia ja tehdään käsin:) Mulla oli viimeks ala-asteella tollanen kirjastokortti johon kirjoitettiin käsin tiedot lainatuista kirjoista.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
:)
Katsoin yhden uuden tuttavani Facebook -profiilikuvia joissa oli taustalla nää lievästi sanottuna ihan kivat Budapestin maisemat. Kelasin, että ei v* tyypit niinku asuu tuolla!
Sitte tajusin, että mäkin asun täällä.
Sitte tajusin, että mäkin asun täällä.
Koulua, kolikoita ja keittoa
Tärkein ensin: Eilen maistoin vihdoin pálinkaa (paikallinen hedelmäviina)! Tosin vasta "aloittelijoiden versiota" jossa on mm. hunajaa pehmentämässä makua.
Koulu alkoi tiistaina. Reilut 20 uutta Erasmusta, joista vähintään puolet on turkkilaisia. Ensireaktioni oli tietysti "onpa huonosti järjestetty orientaatioviikko". Koulua oli 1, 5 päivää, ei bileitä. No niitä bileitä nyt jokainen osaa järjestää itsekkin, mutta kaikki kyllä vähän odottivat jotain järjestettyä tutustumista. Ekan päivän ruokatunnilla ravattiin ympäriinsä ottamassa passikuvaa, ostamassa metrolippua, vaihtamassa rahaa...eikö aikuiset ihmiset huolehdi näistä asioista itse?
Koulun jälkeen jonotettiin opiskelijakorttia, kortit luonnollisesti askarellaan käsin. Leikataan passikuvaa, liimataan paperille, opiskelijan tiedot kirjoitetaan käsin. Ja sama uudelleen 16 päivän kuluttua sillä ensimmäinen opiskelijakortti on voimassa vain tasan 16 päivää. Sitten viedään uusi valokuva ja taas askarrellaan. Täällä voi vaan haaveilla siitä "piip" äänestä mikä lähtee matkakortista, kirjastokortista yms. huippumodernesta tavoista siirtää informaatiota.
Suurin osa koulun henkilökunnasta ei puhu englantia. Joka toisaalta tarkoittaa sitä, että kun sanoo esim. opiskelijakortti-tädille "köszönöm", saa maailmaa syleilevän hymyn. Koulun tietokoneetkin puhuu unkaria, tietysti. Joka on oikeestaan tosi siistiä, tulostamisestakin tulee aika eksoottista puuhaa kun tietokone alkaa kyselemään, että mitäs nyt tehdään. Valitse ja paina nappia. Öööh?
Kurssit vaikuttaa tosi hyviltä! Lectures= "istu hiljaa ja kirjoita muistiinpanoja", Seminars = "interaktiivisia, ryhmätyöskentelyä". Mulla on onneks suurin osa seminaareja. Ja yksi kurssi on sellainen jonka sisältöä en muilta osin ymmärtänyt, mutta sen perusideana on pitää esitelmä konferenssissa joka järjestetään sitä kurssia varten. Siitä saa erillisen todistuksen, että on pitänyt esitelmän kansainvälisessä konferenssissa. Ei paha.
Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että kaikki kurssit toteutuvat ja ne on sumplittu niin ettei aikataulut mene päällekkäin ja jokainen voi suorittaa juuri ne kurssit jotka on alunperinkin valinnut. Wau.
Tänään kävin kahvilla (no okei, se oli Irish coffee) saksalaisen koulukaverini ja yhden amerikkalaisen tytön kanssa (joka on tämän saksalaisen tytön kämppiksen koulukaveri). Hänen koulussaan on ollut ihan hullut tutustumis-sessiot ja bileitä koko ajan. Hajoiltiin meidän koulun orientaatioviikkoon ja kiristettiin tarjoilijan hermoja maksamalla yli kahden tuhannen forintin lasku lähes kokonaan kolikoilla.
Kun tulin kotiin, Stiina oli juuri tehnyt punajuurikeittoa. Ja jälkkäriksi espressot.
Koulu alkoi tiistaina. Reilut 20 uutta Erasmusta, joista vähintään puolet on turkkilaisia. Ensireaktioni oli tietysti "onpa huonosti järjestetty orientaatioviikko". Koulua oli 1, 5 päivää, ei bileitä. No niitä bileitä nyt jokainen osaa järjestää itsekkin, mutta kaikki kyllä vähän odottivat jotain järjestettyä tutustumista. Ekan päivän ruokatunnilla ravattiin ympäriinsä ottamassa passikuvaa, ostamassa metrolippua, vaihtamassa rahaa...eikö aikuiset ihmiset huolehdi näistä asioista itse?
Koulun jälkeen jonotettiin opiskelijakorttia, kortit luonnollisesti askarellaan käsin. Leikataan passikuvaa, liimataan paperille, opiskelijan tiedot kirjoitetaan käsin. Ja sama uudelleen 16 päivän kuluttua sillä ensimmäinen opiskelijakortti on voimassa vain tasan 16 päivää. Sitten viedään uusi valokuva ja taas askarrellaan. Täällä voi vaan haaveilla siitä "piip" äänestä mikä lähtee matkakortista, kirjastokortista yms. huippumodernesta tavoista siirtää informaatiota.
Suurin osa koulun henkilökunnasta ei puhu englantia. Joka toisaalta tarkoittaa sitä, että kun sanoo esim. opiskelijakortti-tädille "köszönöm", saa maailmaa syleilevän hymyn. Koulun tietokoneetkin puhuu unkaria, tietysti. Joka on oikeestaan tosi siistiä, tulostamisestakin tulee aika eksoottista puuhaa kun tietokone alkaa kyselemään, että mitäs nyt tehdään. Valitse ja paina nappia. Öööh?
Kurssit vaikuttaa tosi hyviltä! Lectures= "istu hiljaa ja kirjoita muistiinpanoja", Seminars = "interaktiivisia, ryhmätyöskentelyä". Mulla on onneks suurin osa seminaareja. Ja yksi kurssi on sellainen jonka sisältöä en muilta osin ymmärtänyt, mutta sen perusideana on pitää esitelmä konferenssissa joka järjestetään sitä kurssia varten. Siitä saa erillisen todistuksen, että on pitänyt esitelmän kansainvälisessä konferenssissa. Ei paha.
Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että kaikki kurssit toteutuvat ja ne on sumplittu niin ettei aikataulut mene päällekkäin ja jokainen voi suorittaa juuri ne kurssit jotka on alunperinkin valinnut. Wau.
Tänään kävin kahvilla (no okei, se oli Irish coffee) saksalaisen koulukaverini ja yhden amerikkalaisen tytön kanssa (joka on tämän saksalaisen tytön kämppiksen koulukaveri). Hänen koulussaan on ollut ihan hullut tutustumis-sessiot ja bileitä koko ajan. Hajoiltiin meidän koulun orientaatioviikkoon ja kiristettiin tarjoilijan hermoja maksamalla yli kahden tuhannen forintin lasku lähes kokonaan kolikoilla.
Kun tulin kotiin, Stiina oli juuri tehnyt punajuurikeittoa. Ja jälkkäriksi espressot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)